Siirry suoraan sisältöön

Saako kulunvalvontatietoja käyttää palkanlaskennassa?

Kulunvalvontatiedot ja palkanmaksu blogikuva

Olemme havainneet, että rakennusalan yrityksille on joskus epäselvää voiko kulunvalvontatietoja käyttää palkanmaksun perusteena.

1.5.2020 voimaan tulleessa Rakennusliiton työehtosopimuksessa sovittiin, että kulunvalvontatietoja SAA käyttää perusteena palkanmaksulle. Ennen tätä oli voimassa TES-suositus, jonka mukaan palkkojen maksua ei voitu tehdä kulunvalvontatietojen pohjalta. Tämä suositus menetti merkityksensä 1.5.2020.

Mitä tulee huomioida, kun kulunvalvontatietoja käytetään palkanmaksuun?

Suosituksena järjestelmän käyttöönotossa on, että pääurakoitsijat luovuttavat keräämänsä työmaan kulunvalvontatiedot aliurakoitsijoille tai sivu-urakoitsijoille työntekijöidensä palkanmaksua varten.

Yhteistoimintalaki tulee huomioida käyttöönotossa mikäli yrityksenne työllistää vähintään 20 työntekijää. Pienemmät yritykset, jotka eivät kokonsa puolesta ole YT-lain piirissä, tulee järjestää mahdollisuus keskustella työajanseurannan käyttöönotosta luottamusmiehen tai kaikkien työntekijöiden kanssa.

Käyttöönoton yhteydessä työajanseurantapalvelun erilaiset käytänteet tulee määrittää ja selkeästi tiedottaa niistä työntekijöitä. Esimerkiksi, kuinka toimitaan työajan ylitys- tai alitustilanteissa tai liukumien maksamisessa palkkana. Lyhyitä työajan ylityksiä tai alituksia tulee todennäköisesti tapahtumaan, joten kannattaa ehdottomasti määritellä erikseen, miten ne käsitellään.

Työntekijöille tulee järjestää mahdollisuus työaikatietojen tarkistamiseen ja virheitä raportoimiseen helposti ja viivytyksettä. Epäasiallisiin tarkoituksiin, kuten työntekijän jatkuvaan seurantaan, kulunvalvontatietoja ei saa käyttää. Työajanseuranta-/kulunvalvontajärjestelmän tulee luonnollisesti noudattaa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) ja tietosuojavaltuutetun ohjeita työelämän yksityisyyden suojasta.

Lue tiedotteet 1.5.2020 työehtosopimuksesta:

Miksi kulunvalvontaa kannattaa käyttää työajanseurantaan?

Työaikalain mukaan työnantajalla on oikeus ja velvollisuus järjestää työaikakirjanpito sekä valvoa työaikojen noudattamista. Tämä luonnollisesti on edullisinta ja luontevinta toteuttaa samassa normaalin työmaan kulunvalvonnan kanssa.

Kulunvalvontaan perustuva työajanseuranta varmistaa yhdenvertaisen kohtelun kaikille työntekijöille, mikä parantaa luottamusta ja lisää avoimuutta kaikille osapuolille. Koska leimaukset tehdään kulunvalvontalaitteelle, palvelun keräämiä tietoja voidaan hyödyntää erilaisissa erimielisyystilanteissa esimerkiksi työmaalla läsnäolosta. Kulunvalvontaleimausten saapumis- ja poistumisajoista lasketaan työaika, mikä minimoi virheet ja manuaalisen kirjaamisen tarpeen.

Työaikatiedoille voidaan tarvittaessa toteuttaa palkkatulkinnat, kuten ylityölaskenta, mikä helpottaa palkanlaskentaa ja resurssien hallintaa. Tarvittaessa palveluun on helppo lisätä myös liukuva työaikakäytäntö, mikä lisää työnantajan vetovoimaa rekrytointimarkkinoilla.

Kulunvalvontalaite blogi kuvituskuva 1200x522 1

Etsitkö kulunvalvonnan ja työajanseurannan yhdistävää ratkaisua?

Pääurakoitsijan kulunvalvontapalvelumme avulla voit järjestää yrityksellesi sekä kulunvalvonnan että työajanseurannan samalla kertaa:

  • Valttikorttituki. Valttikortilla leimautuvat työntekijät lisätään automaattisesti palveluun
  • Läsnäolotiedot ja kulkutietojen vienti verottajalle. Läsnäolotiedot työmaalla työskentelevistä henkilöistä ja tietojen lähetys verottajalle
  • Työajanseuranta ja palkkatulkinnat. Työajan kohdistaminen ja palkanlisien laskenta

Palvelussamme on luonnollisesti otettu huomioon myös rakennusalan työehtosopimukseen liittyvät ehdot:

  • Työntekijät voivat tarkastella työaikatietojaan helposti ja viivytyksettä
  • Aliurakoitsijat voivat tarkastella tietojaan helposti ja viivytyksettä omilla rajoitetuilla käyttöoikeuksilla
  • Käytänteet täyttävät GDPR-tietosuoja-asetuksen vaatimukset

Lue tästä lisää työajanseurannasta ja sähköisen työajanseurannan hyödyistä

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteytta 1000x202 1

Tilaa työajanseurantaan soveltuva kulunvalvontapalvelu täältä